Anne Huuskonen
entinen kuntoutuspäällikkö (eläkkeellä)
Kirjoittaja: Anette Haaristo
Julkaistu: 27.4.2026

Maskun neurologiseen kuntoutuskeskukseen voi tulla omalla kustannuksella, esimerkiksi fysioterapiaan ennaltaehkäisevästi tai pienemmän haasteen vuoksi. Kuntoutuksen voi myös maksaa jokin taho kuten Kela, hyvinvointialue, työterveys tai vakuutusyhtiö. Silloin ”haetaan kuntoutusta”, eli maksusitoumusta kuntoutukselle.
Maksusitoumus voi kuulostaa byrokraattiselta, eikä ihme. Maksusitoumuksiin liittyy useita eri tahoja, hakemuksia ja ehtoja, eikä kokonaisuus ole aina helppo hahmottaa edes ammattilaiselle. Asiakkaan näkökulmasta sairaus tai vamma vaikeuttaa arkea, ja samaan aikaan askeleet avun saamiseen tuntuvat epäselviltä ja haasteellisilta.
Mistä apua sitten haetaan? Ja kuka siitä maksaa?
– Ensimmäiseen kysymykseen on helpompi vastata kuin toiseen. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ottamalla yhteyttä hoitavaan tahoon, huomauttaa kuntoutuskeskuksessa vuosikymmeniä hakuprosessien parissa työskennellyt Anne Huuskonen.
1. Tunnista tarve
Jos sairaus tai vamma hankaloittaa arkea tai kaipaat tietoa ja tukea sairauteen sopeutumisessa, sinulla voi olla oikeus kuntoutukseen.
2. Ota yhteys hoitavaan tahoon
Aloita yhteydenotosta hoitavaan tahoon, kuten terveyskeskukseen, erikoissairaanhoitoon tai työterveyteen. Et tarvitse valmista suunnitelmaa.
3. Kuvaa arjen haasteet mahdollisimman tarkasti
Pohdi etukäteen, missä kaikissa tilanteissa arki on vaikeutunut.
4. Älä jää yksin, jos hakemus hylätään
Ota uudelleen yhteyttä hoitavaan tahoon, sillä kuntoutus saattaa järjestyä toista kautta.
Muista: Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen
Tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel. Järjestelmä ohjaa eteenpäin.
Anne Huuskonen
entinen kuntoutuspäällikkö (eläkkeellä)
Katariina Valliluoto
kuntoutuspäällikkö
Sanna Toivonen
avokuntoutuksen koordinaattori
Apua hakuprosessiin
Kuntoutustoimistomme auttaa sinut tarvittaessa alkuun kuntoutuspolulla. Ota rohkeasti yhteyttä: p. 040 133 7010 tai mnk-kuntoutustoimisto@neuroliitto.fi
Apua voit saada myös hyvinvointialueiden kuntoutusohjaajilta tai potilasjärjestöistä. Esimerkiksi Neuroliiton, Liikehäiriösairauksien liiton ja Aivovammaliiton kohderyhmät voivat ottaa yhteyttä Neuroneuvonta-palveluun, jonka tuottaa Neuroliitto.
Neuroneuvonta »
Tutustu tarkempiin hakuohjeisiin
Olemme luoneet Kelan harkinnanvaraiseen moniammatilliseen yksilökuntoutukseen tai avoterapioihin hakeville mallihakemukset ja ohjevideot avuksi hakemuksen täyttöön.
Hakuohjeet »Tutustu palveluvalikoimaan
Maskussa moniammatillinen ja osaava henkilöstömme mahdollistaa parhaat palvelut jokaisen kuntoutujan tarpeisiin.
Kuntoutuspalvelut »Lue lisää asiantuntija-artikkeleja
Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa työskentelee kymmeniä neurologisen kuntoutuksen asiantuntijoita. Lue myös muita mielenkiintoisia artikkeleja.
Asiantuntija-artikkelit »