facebook pixel

Asiantuntija-artikkeleita

Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa työskentelee kymmeniä neurologisen kuntoutuksen asiantuntijoita. Alla olevista linkeistä pääset lukemaan hyödyllisiä ja mielenkiintoisia artikkeleita, joissa asiantuntujamme pääsevät ääneen.

Mistä lähteä liikkeelle, kun tunnistaa kuntoutustarpeen?

Maskun neurologiseen kuntoutuskeskukseen voi tulla omalla kustannuksella, esimerkiksi fysioterapiaan ennaltaehkäisevästi tai pienemmän haasteen vuoksi. Kuntoutuksen voi myös maksaa jokin taho kuten Kela, hyvinvointialue, työterveys tai vakuutusyhtiö. Silloin ”haetaan kuntoutusta”, eli maksusitoumusta kuntoutukselle.
Lue lisää kuntoutuksen maksajatahoista ja hakupolusta »

Tietotulvan keskellä aivot kuormittuvat – apua on saatavilla

Nykyarki on täynnä keskeytyksiä, jatkuvaa viestivirtaa ja ärsykkeitä. Puhelin piippaa, sähköposti kilahtaa ja uudet tehtävät vaativat huomiota ennen kuin edelliset on saatettu loppuun. Ylikuormitus on monelle arkipäivää. Oli kyse sitten tiedon käsittelyn vaikeudesta, aloittamisen tahmeudesta, unohtelusta tai keskittymisen pätkimisestä, erilaisia apukeinoja on tarjolla. Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa näitä haasteita ratkotaan päivittäin. Moniammatillisella henkilöstöllä on syvällistä ymmärrystä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat aivojen kuormittumiseen eri elämäntilanteissa.
Lue lisää kognitiivisesta kuormituksesta arjessa ja työelämässä »

Kivun kanssa ei tarvitse jäädä yksin – kuntoutus tukee elämänlaatua

Kipu koskettaa lähes kaikkia jossain elämänvaiheessa, mutta pitkäkestoisena tai kroonisena se voi vaikuttaa laajasti koko elämään. Tällöin kipukuntoutuksen keskiössä voi olla arjessa pärjääminen, pystyvyyden tunne ja elämänlaadun parantuminen. Kivunhallinta on keskeinen osa myös tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutusta, ja sen tavoitteena voi olla vähentää kipua, parantaa liikkuvuutta ja lihasvoimia sekä ennaltaehkäistä kivun pitkittymistä.
Lue lisää kipukuntoutuksesta »

Läheinen mukaan kuntoutukseen

Kun ihminen sairastuu pitkäaikaiseen ja usein ennakoimattomaan sairauteen, se vaikuttaa koko lähipiiriin. Läheisen osallistuminen kuntoutukseen tukee sairastavaa ja läheistä yhdessä pärjäämään sairauden kanssa. Kysyimme fysioterapeutti Minna Herttolinilta ja sairastavan läheiseltä Mari Pirilältä, mitä hyötyjä kuntoutukseen osallistumisesta on.
Lue lisää läheisen osallistumisen hyödyistä »

Liikunta tekee hyvää lihaksille, mielelle ja aivoille

Fyysinen aktiivisuus on tärkeää neurologisissa sairauksissa. Liikunta kohentaa neurologista sairautta sairastavan elämänlaatua kokonaisvaltaisesti. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti sekä toimintakykyyn että oirekuvaan. Tuore tutkimus osoittaa, että positiiviset vaikutukset ulottuvat aina aivojen rakenteeseen asti.
Lue lisää liikunnasta neurologista sairautta sairastavalle »